Terveisiä sängyn pohjalta! Syyskuu hurahti käytännössä kokonaan sairastellen. Ensin yksi kokonainen viikko kovan flunssan kourissa kotosalla, sen jälkeen paluu töihin mielestäni jo tervehtyneenä. Kehoni oli kuitenkin toista mieltä ja viikkoa myöhemmin alkoi paine kertymään uudestaan päähän ja sain jälkitautina poskiontelontulehduksen. Lääkärin luvalla ja antibioottikuurin siivittämänä painelin kuitenkin töitä ja taaperoarkea ihan normaaliin tahtiin, kunnes lähes neljä viikkoa kestänyt oireilu meni niin pahasti korvien väliin, että varasin itselleni uuden lääkärin (jossa itkin turhautumistani - olenhan sairastellut koko tämän vuoden aivan poikkeuksellisen paljon ja poikkeuksellisen kovia & pitkäkestoisia tauteja) ja peruin viikon loput työt. Mitään kikka kolmosta lääkärillä ei ollut tarjota, mutta ilmeisesti minun piti käydä ihan lääkärissä saakka kuulemassa käsky: “Lepää nyt hetki hyvä nainen“. Niinpä olen pyhittänyt tämän loppuviikon sängyssä loikoilulle, netflixille, puhelimen turhalle selailulle ja torkkumiselle.

Sen enempää omaa sairastelukierrettäni möyhimättä on ajatukset jo toiveikkaasti kääntyneet kohti liikunnan pariin palaamista. Olen siis ollut reilun kuukauden täysin treenaamatta. Keväällä, kun treeniä tauotti jo kolmatta kertaa joku sitkeä tauti olin välillä aivan maani myynyt. Enkö ihan tosiaan koskaan pääse kunnolla treenirytmiin tai voi asettaa itselleni mitään liikunnallisia tavoitteita, kun aina muutaman viikon jälkeen koko homma menee reisille jonkun taudin takia ja aina saa “aloittaa alusta“ tautien jälkeen? Alkuvuodesta julistin somessakin 10 viikon kestoista peruskestävyyslenkkeilykauttani, jonka treenit jaoin aina lenkin jälkeen muillekin käytettäväksi. Tavoitteena oli siis juosta pk-lenkki viikossa, kymmenen viikon ajan. Projekti kesti lopulta 22 viikkoa. Jo silloin kuitenkin mietin, että mitä sitten? Tärkeintä liikunnallisessa elämäntavassa ei ylipäätään ole tietyn aikaa kestävät “sprintit“ ja “haasteet“ vaan nimenomaan se, että sitoutuu omaan hyvinvointiinsa ja sitä edistäviin asioihin pitkässä juoksussa. Toisin sanoen: vastoinkäymisistä ja tauoista riippumatta, liikunnan pariin palaa sitkeästi, joka kerta.

Olen muutenkin miettinyt mitä tarkoittaa “aloittaa alusta“? Kuntotaso (niin lihas- kuin aeorbinenkin) ehtii kyllä rapistua ihan urakalla neljän viikon aikana, mutta onko se silti alusta aloittamista? Jo se, että “palaat“ jonkun lajin pariin, sen sijaan, että “aloitat” jonkun lajin, ovat kaksi täysin eri asiaa. Meillä, ei ammatiksemme urheilevilla (eli ns. kuntoliikkujilla), kun on elämässä myös muita, usein tärkeämpiä ja aikaa vieviä prioriteettejä kuin liikunta. Milloin työkiireet tulevat esteeksi, milloin oma tai lapsen sairastelu. Joskus ei myöskään yksinkertaisesti kaiken kiireen keskellä jaksa. Se on tosi ok ja kuuluu elämään. Harva niin kutsuttuja ruuhkavuosia elävä pystyy priorisoimaan liikuntaa täydellisesti. Silloin täytyy vain hyväksyä se, että jokainen liikuttu kerta ja aktiivinen päivä on kotiin päin. Ja antaa itselleen kiitosta joka ikisestä kerrasta, kun tauon jälkeen kaivaa itsensä takaisin salille, lenkkipolulle tai minkä tahansa liikuntalajin pariin.

Tekstini tavoitteena on tänään muistuttaa teitä armollisuudesta ja siitä, että vaikka juuri nyt ei pystyisi sitoutumaan suuriin tavoitteisiin ja tuntuu, että omat treenit tyssäävät jatkuvasti milloin mihinkin esteeseen - ei se haittaa. Tärkeintä on liikkua silloin kun siihen on mahdollisuus. Kun liikunta on elämäntapa, siihen palaa kerta toisensa jälkeen, myös flunssien ja vatsatautien jäljiltä ja sille priorisoi aikaa siinä tavallisessa arjessa. Vaikka tuntuisi siltä, että joudut aina palata voimaharjoittelun kanssa pieniin painoihin ja kiivetä treeni kerrallaan kohti edellisen treenikauden painoja tai palata lenkkipolulla osittain kävelyn pariin, kehittäessäsi keuhkokapasiteettiasi taas sille mallille, että lenkit pystyy edetä kokonaan juosten. Yksikään treeni ei koskaan ole turha ja jokainen liikuttu minuutti on hyväksi sinun terveydellesi. Vaikka se olisi yksi treeni kahdessa viikossa, se on parempi kuin ei yhtään. Niin isossa kuvassa, kuin liikunnan tuomien välittömien positiivisten vaikutusten näkökulmasta (endorfiinit, unenlaatu etc). Ehkä suurempien tavoitteiden ja tasaisemman progression aika on joskus toiste. Nyt armoa, hyvää fiilistä ja liikuntaa sinun arkeesi sopivissa määrin <3

Ihanaa (ja toivottavasti tervettä) viikonloppua!

PS. Arvostan jokaista jättämättä jätettyä “Odotapa vain kun päiväkoti alkaa“ kommenttia :D

Kääk! Hyvin kauan mielessä muhinut ajatus blogista on nyt vihdoin saatettu toteutuksen tasolle.

Ensimmäisen kerran muistan pohtineeni blogin aloittamista vuonna 2013, mutta silloin en oikein tiennyt mistä kirjottaisin ja idea jäikin hyvin ohimeneväksi, toisaalta säännöllisesti mieleen pulpahtavaksi ajatukseksi. Nyt, yli 10 vuotta myöhemmin, oon ollut aloittamassa tätä noin sata kertaa. Ja yhtä monta kertaa päättänyt, että ei sittenkään. Aina mieleen on hiipinyt pohdinnat siitä, että miksi ketään kiinnostaisi lukea mun juttuja? Netti on täynnä kaikenlaisia hyvinvointivaikuttajia ja valmentajia, miksi joku päätyisi just mun tekstejä lukemaan? Lukeeko kukaan edes blogeja enää kaikkien niiden nopeita dopamiineja tarjoavien kolmen sekunnin tiktok-videoiden ja kahden lauseen instagrampäivitysten seasta? Ja viimeisenä ajatus siitä, että olenko mä muka riittävän pätevä kirjoittamaan hyvinvoinnista? Tai kirjoittamaan ylipäätään? Äidinkielen opiskelukin, kun on rajoittunut lukion oppimäärään.

Kaikista näistä fiiliksistä huolimatta, oon kuitenkin kerta toisensa jälkeen päätynyt siihen, että mitä noilla millään on väliä? Mä nautin kirjoittamisesta. Nautin siitä niin paljon, että mulla loppuu lähes poikkeuksetta instagramin kuvateksteistä kirjainmerkit kesken. Kirjoittaminen on mulle myös tapa jäsennöidä ympäröivää maailmaa, ymmärtää omia kokemuksiani paremmin ja toteuttaa itseäni ja luovuuttani. Lopulta epäily “miksi kirjoittaisin?“ on siis vaihtunut toteamukseksi “miksi jättäisin kirjoittamatta?”. Jos ajan saatossa voin tarjota jollekin teksteilläni vertaistukea, empatiaa, ymmärrystä tai ahaa-elämyksiä omasta hyvinvoinnista tai elämästä ylipäänsä niin sehän on sitten kaikki vaan plussaa!

Pidän tätä kuitenkin vain harrastuksena ja pyrin säilyttämään rennon asenteen kirjoittamista kohtaan. Kirjoitan silloin, kun tuntuu siltä ja koen, että mulla on jotain sanottavaa. Joskus tekstejä saattaa tippua usein, mutta joskus voi myös tulla pidempiä ajanjaksoja jolloin mun fokus ja luovuus kohdistuu johonkin muualle.

Blogin teema tulee pyörimään tuttuun tapaani paljon hyvinvoinnin ympärillä. Liikunnan, palautumisen, stressin, kuormituksen ja niiden hallinnan sekä kehon ja mielen yhteyden, mielenterveyden, migreenin ja muun muassa uupumuksen teemoihin keskittyen. Lisäksi mukaan mahtuu varmasti myös ihan tavallista elämää, arkea taaperon kanssa, yrittäjyyttä ja mikä nyt ikinä on omassa elämässäni ajankohtaista milloinkin.

Luotan siihen, että matka opettaa. Ja siihen, että jännitys - tai jopa pelko - tämän julkaisemisesta (Mitä jos kukaan ei lue tätä? Mitä jos joku lukee tämän? En tiedä kumpi pelottaa enemmän) kertoo siitä, että tämä kannattaa tehdä. Että tämä on minulle tärkeää. Jännittynein ja innostunein tunnelmin, toivotan kaikki tervetulleiksi blogini pariin <3

-Leena

PS. Yhtäkään tekstiä en ole vielä valmiiksi kirjoittanut! Edes aihioita ei löydy, vain otsikoita. Että näin itselleni uskollisena “perse edellä puuhun“ mentaliteetilla tähän nyt taas ryhdytään. Tai kai sitä voi kutsua tunteella elämiseksi tai rohkeudeksikin. Valitkoon kukin itse mihin leiriin kuuluu :D

Liikunta - säännöllisen epäsäännöllisen elämäntapa?

Hei mä kirjoitan!