Leena

Olen 34-vuotias hyvinvointialan yrittäjä Helsingistä. Koulutukseltani olen liikunnanohjaaja, urheiluhieroja, osteopaatti sekä stressinhallintavalmentaja.

Luonteeltani olen avoin, iloinen, helposti lähestyttävä ja sosiaalinen. Rytmiltäni olen nopea ja nautin tehokkuudesta ja siitä, että asiat ovat järjestyksessä. Nautin siitä huolimatta sopivissa määrin myös hitaudesta, epäjärjestyksestä, huumorista, hersyvistä nauruista, hyvästä ruoasta, seurasta ja luonnosta. Elän elämääni tunteella, enkä ole koskaan pelännyt muutosten tekemistä, jos se on tuntunut minusta ajankohtaiselta ja innostavalta. Työkentällä minulle on ollut apua organisointikyvyistäni, isojen kokonaisuuksien hallinnasta sekä ihmislähtöisyydestäni. Lisäksi pidän puhumisesta, esiintymisestä ja hyvistä keskusteluista. Myös musiikki on ollut iso osa elämääni lapsesta saakka, klassinen piano sekä pop/jazz-laulu kulkevat harrastuksina mukana edelleen.

Liikunta ja urheilu

Liikunta on aina ollut iso osa elämääni, lapsuuteni vietin pitkälti jäähalleja koluten, muodostelmaluistelu-harrastukseni parissa. Sen jälkeen olen harrastanut juoksua, kuntosalia, ryhmäliikuntaa, joogaa, tanssia ja cross fitiä - muutaman mainitakseni. Liikun, koska se on minulle luontevaa ja edistää hyvinvointiani niin monella tavalla, ettei sitä aina itsekään ymmärrä - ennen kuin liikunta on syystä tai toisesta otettu elämästäni hetkellisesti pois. Liikunnallinen elämäntapa on minulla verissä ja nautin suunnattomasti siitä, kun saan innostettua ihmisiä liikkumaan, jaettua ymmärrystä siitä, minkälainen liikunta oikeasti on terveyden kannalta järkevää, milloin liiallinen liikunta voi kääntyäkin hyvinvointia vastaan ja miten liikunnasta voi luoda itselleen pysyvän elämäntavan.

Kokonaisvaltainen hyvinvointi

Oma aktiivinen elämäntapani ja kehoni kuormittaminen, erilaiset fyysiset oireeni, lapsuudesta asti mukana kulkenut migreeni sekä herkästi stressiin ja muutoksiin reagoiva kehoni ovat kasvattaneet tiedonjanoani fyysisestä hyvinvoinnista. Liikunnanohjaajaopintojeni jälkeen jatkoinkin anatomian ja fysiologian opiskelua ensin hierojakoulussa, jonka jälkeen jatkoin nelivuotiseen osteopaatin ammattikorkeakoulututkintoon. Kaikki koulutukseni ovat täydentäneet toisiaan ja on ollut mahtavaa huomata miten paljon liikunnan opinnot antavat minulle myös osteopaatin roolissa toimiessa ja toisin päin

Hyvinvointi ja terveys ovat yksi elämäni tärkeimmistä arvoista, perheen ja läheisten sekä yleisten ihmisarvojen ohella. Vaikka olen aina asettanut sen arvoista tärkempiin, en ole aina osannut toimia sen mukaisesti ja oma hyvinvointini - niin fyysinen kuin henkinen - on ollut vuosien saatossa koetuksella. Tiivis opiskelu- ja työrytmi yhdistettynä henkilökohtaisen elämän haasteisiin, kovaan treenaamiseen ja itselle asettetuihin kunnianhimoisiin tavoitteisiin ajoivat minut pikku hiljaa loppuun. Ensimmäisen kerran olin “ylikunnossa” vuonna 2014. Seuraavan kerran totaalisesti uupunut ja työkyvytön vuonna 2022. Oireet tulivat salakavalasti ja lopulta jäin osittaiselle sairauslomalle, hakeuduin terapiaan, tutustuin itseeni uudestaan ja kuntouduin.

Omakohtainen kokemukseni uupumuksesta ja stressin vaikutuksista kehoon sekä mieleen on laajentanut ymmärrystäni terveyden ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaisuudesta. Koulutukseni liikunnanohjaajana sekä osteopaattina on taas avannut anatomian ja fysiologian maailmaa stressin vaikutuksista ja mekanismeista. Kouluttautuminen stressinhallintavalmentajaksi on taas antanut minulle työkaluja stressinhallintaan, mielen valmentamiseen ja nivonut tehokkaasti yhteen aiempaa oppimaani sekä kokemuksiani. Nyt haluan auttaa muita oppimaan virheistäni ja tuoda osaamistani niin yksilöille kuin yrityksille ja yhteisöillekin.


työkokemus pintapuoleisesti

KOULUTUKSET

  • Liikunnanohjaaja (amk), Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 2012

  • Koulutettu hieroja, Helsingin hierojakoulu 2013

  • Osteopaatti (amk), Metropolia ammattikorkeakoulu 2018

  • Stressinhallintavalmentaja/mind coach, Ursus program 2024

LISÄKOULUTUKSET

  • Äitiysliikuntavalmentaja™ 2021

  • Liikuntalääketieteen perusopinnot 2016, Itä-Suomen Yliopisto

  • Laaja kattaus liikunnan sekä manuaaliterapian pienempiä jatkokoulutuksia

  • Osakas, liikuntapalveluiden johtaja, HUH Helsinki 2020 -

  • Osteopaatti, urheiluhieroja, Suomen Palloliitto / Suomen naisten jalkapallon A-maajoukkue, Helmarit, 2020 - 2023

  • Yrittäjä (osteopaatti, urheiluhieroja, valmentaja), Rapakunto TMI 2014 -

  • Ryhmäliikuntavastaava, Forever Helsinki OY 2012-2015

  • Yksilö- ja pienryhmävalmentaja 2012 -

  • Ryhmäliikunnanohjaaja useissa kuntokeskuksissa ja yrityksissä 2011-2019


kysy lisää, vastaan mahdollisimman pian.