Jos pitäisi yksi uudenvuoden lupaus tehdä niin olisikohan se kenties se, että lopettaisin migreenin ylianalysoinnin ja vihdoin (lähes 30 vuoden jälkeen) hyväksyisin sen tosiasian, että kyseessä on neurologinen sairaus, ei itse aiheutettu ongelma.
Aloitin pitkän pohdinnan ja monien lääkkeettömien hoitokeinojen kokeilemisen jälkeen uudestaan estolääkityksen. Kohdallani migreenin estohoito aloitettiin verenpainelääkityksellä, koska olen saanut siitä apua aikaisemmin. Olen lopettanut aikaisemmat estolääkitykset raskauden ja imetyksen myötä, mutta nyt imetyksen päätyttyä muutama kuukausi sitten, on myös migreeni ottanut uusia kierroksia. Imetyksen lopettaminen onneksi myös mahdollistaa taas monipuolisemmin erilaisten lääkitysten kokeilemista.
Tällä kertaa estolääkitys toimi aivan naurettavan hyvin! Aloitin sen eräänä torstaipäivänä, jonka jälkeen nautin 2,5 viikkoa TÄYSIN kivuttomista päivistä. Ei migreeniä, ei edes tensiopäänsärkyä. Kunnes tällä viikolla – tsadam – migreeni hiipi taas päälle. Samana iltana alkoi kuitenkin myös menkat, joten huokaisin siltä osin helpotuksesta – selkeä triggeri kohtaukselle, jota harvoin saa estolääkityksellä kuriin. Kunnes kaksi päivää myöhemmin – uusi kohtaus. Kumpikaan ei ollut kovia kohtauksia, mutta kohtauksia kuitenkin, väsymyksineen, niskakipuineen, huonoine yöunineen ja epämääräisine huonovointisuuksineen. Nyt mieleen alkoi jo heti hiipiä kauhukuvat… mitä jos tämä on alkusoittoa estolääkityksen tehon hiipumisesta? Mitä, jos estolääke ei tarjoakaan minulle pitkäaikaista apua? Miten jatkan migreenin hoitoa seuraavaksi, jos tämä ei olekaan minulle toimiva lääkitys? Sen jälkeen alkoi analysointi: ”Mitä tein tällä kertaa väärin, kun taas olen saanut migreenin päälle?”
Voisikohan johtua näistä menkoista? Vai oliko se eilinen yhden viinilasillisen juominen kuitenkin liikaa? Olenkohan syönyt jotain väärää, joka laukaisee kohtauksen? Olikohan aamuinen salille lähtö kuitenkin virhe? Olikohan mulla vääränlaiset urheiluliivit tänään päällä (Kyllä. Tämä on itseasiassa yllättävän yleinen migreenin triggeri)? Nukuinkohan huonossa asennossa? Onkohan mulla kuitenkin stressiä vaikken itse ole huomannut? Vai purkautuisiko nyt muuton aiheuttama stressi? Olenko taas purrut hampaita yhteen? Ollut liikaa puhelimella? Vai olenko syönyt liian epäsäännöllisesti huonosti? Vai, vai, vai?
Mitäpä jos vaan hyväksyisin, että sairastan neurologista sairautta ja sen laukaisevat tekijät eivät tosiaan ole analysoitavissa ja sen myötä eliminoitavissa. Vaikka migreenin hoidossa oleellista on oppia tuntemaan omia migreeniä triggeröiviä tekijöitä, ylläpitää säännöllisiä ja terveellisiä elämätapoja, välttää stressiä ja viettää mahdollisimman vähän ruutuaikaa – ei silti jokaista kohtausta pysty poissulkemaan. Vasta oikeastaan nyt parin viikon hengähdystauon jälkeen tajuan, miten älyttömän kuormittavaa onkaan tämä jatkuva analysointi ja itsesyytökset. Vie hirveästi kapasiteettia ja energiaa ensinnäkin kärsiä kivusta ja kaikista mahdollisista muista migreenin oireista, mutta vielä se, että päivittäin miettii missä nyt mentiin vikaan, mikä vaikutti mihinkin, mikä oli liikaa tai liian vähän, mitä olisi voinut tehdä toisin ja miten tässä taas näin kävi?
Niinpä mietinkin, että uuden vuoden lupauksena voisi olla aiheellista päättää lopettaa jokaisen kohtauksen analysointi. Jonkinlaisen migreenipäiväkirjan pitäminen voi olla hyödyllistä ja auttaa löytämään apukeinoja pitkässä juoksussa, mutta jatkuva oman toiminnan arvioiminen harvoin ainakaan vähentää stressiä ja sen myötä auttaa tilannetta. Otin siis lääkkeet, join kofeiinia, lepäsin mitä pystyin ja jatkoin päivääni eteenpäin. Pidän silti edelleen sormet ristissä sen suhteen, että tämän viikon kohtaukset olisivat poikkeuksia ja hormonaalisista keikahduksista johtuvia – ei merkkejä siitä, ettei estolääkitys olisi minulle toimiva. Ja menen tänään ajoissa nukkumaan. Enkä juo viiniä.
Ihania joulun ja uudenvuoden välipäiviä! Toivottavasti ne on teilläkin yhtä rentoja, aikatauluttomia ja jopa tylsyydessä vellovia kuin meillä. Se tekee sielulle hyvää <3