hieronta

Yrittäjän päivä!

Tänään vietetään yrittäjän päivää! Samalla tajusin, että mä oon ollu yrittäjä 10 vuotta! What!? Väliin on mahtunut toki täysipäiväisiä opintoja, joiden ohessa oon tehnyt vaan vähän sivutoimisesti töitä, mutta silti. 10 vuotta on pitkä aika kohta 34-vuotiaan työurasta. Tästä ajasta viimeiset kuusi vuotta täysipäiväisesti yrittäen.

Mun matka yrittäjänä alkoi tammikuussa 2014, jolloin ohjasin ryhmäliikuntaa, tein kuntokeskuksella töitä esimiehenä ja otin vastaan hieronta-asiakkaita vastavalmistuneena urheiluhierojana. Silloin yrittäjyys ei varsinaisesti muuttanut mun elämää juurikaan. Työnkuva oli sama kuin ennenkin, mutta palkansaannin sijaan laskutin työstäni tuntihinnalla. Hierojaksi valmistuttuani tämä tuntui luontevalta jatkumolta uralleni.

Kuva: Jasmin Ketola / 2018, kun hyppäsin opintojen jälkeen täysipäiväiseen yrittäjyyteen.

Toimin edelleen yrittäjänä toiminimeni kautta, mutta lisäksi olen osakkaana HUH Helsingillä. Vastaan meidän liikuntapalveluista ja kuten oikeastaan me kaikki HUH:n omistajat, olen osana myös monessa muussa. En ollut oikeastaan koskaan harkinnut ryhtyväni “toiminimeä enempää“ yrittämään, mutta aloitettuani sopimusyrittäjänä HUH:lla syksyllä 2018 (vastavalmistuneena osteopaattina tällä kertaa) kävi hyvin pian ilmi, että sekä yrityksen perustaneiden Juhon, Tomin ja Tuukan että minun ajatukset hyvinvointipalveluista, moniammatillisesta yhteistyöstä ja liikunnan tärkeydestä osana laajempaa hyvinvointia kohtasivat, ja jo työhaastattelussa sanoitin sattumalta omaksi viiden vuoden haaveekseni vastaavanlaisen paikan kuin HUH Kamppi nykyään on. Kundeilla oli silloin Kampin toimipisteen uuden toimitilan etsintä jo täysillä päällä, joten sotkin lusikkani soppaan erinomaisella hetkellä. Oikeastaan jo tuosta hetkestä alkaen osakkuudesta aika ajoin tiputeltiin ajatuksia, mutta tosissaan asiaa lähdettiin edistämään vuotta myöhemmin, kun Kampin toimipiste oli jo perustettu ja liikuntapalvelut kaipasivat selkeästi juuri sen alan asiantuntijaa laittamaan pyöriä kunnolla pyörimään, tämän HUH:lle uuden aluevaltauksen parissa

Matka etenkään HUH:n omistajana ei ole ollut helppo. Lähdin siis mukaan osakkaaksi tammikuussa 2020, eli hetki ennen kuin p***a osui tuulettimeen ihan urakalla. Töitä tehtiin yli jaksamisen rajojen, taloudellisesti hädin tuskin selviytyen ja vastuu painoi harteilla niin kovaa, että moneen kertaan ehdin miettiä, että miksi mä ryhdyin tähän? Miksen vaan jatkanut toiminimeni kanssa hyvin sujunuttua (ja aika yksinkertaista) arkeani? Tilannetta ei helpottanut se, että alla oli jo 5kk sairauspoissaolo, kun olin murtanut käteni työreissussa Alpeilla syksyllä 2019. Tuntui siltä, että universumi näytti ihan henkilökohtaisesti juuri minulle keskisormea noin kolme vuotta putkeen. Uuvuin. Useaan kertaan pohdin, että pitäisikö vaan etsiä työpaikka. Liikunta-alan palkkaus vaan ei houkutellut ja osteopaattina taas ei työpaikkoja ole olemassa suomessa yhtäkään. Jatkoin siis yrittämistä. Ja onneksi niin. Nyt nimittäin ollaan taas uuden ja innostavan äärellä yrityksenä, mutta siitä lisää myöhemmin syksyllä…

Yrittäjänä oon saanut kaiken tämän lisäksi työskennellä myös muun muassa urheiluseuroille, yrityksille ja osana jalkapallon naisten A-maajoukkueen medical teamia. Koen, että yrittäjänä pystyn tarjota mun osaamista paljon laajemmalle kuin tyypillisesti yhteen työyhteisöön ja -ympäristöön sidottu työntekijä. Ja se jos joku sopii mun jatkuvaa muutosta ja uutta virikettä kaipaavalle luonteelleni!

Kuva: Marika Iivari / 2024

Kaikesta on kuitenkin tähän mennessä selvitty, jotain ehkä opittukin (vähintään omasta jaksamisestani, rajojen asettamisesta, palautumisesta ja uupumuksesta) ja matka jatkuu edelleen. Juuri nyt, vanhempainvapaalta työelämään palanneena, oon todella onnellinen mun yrittäjyydestä! Tuntuu, että oon saanut luotua just mun näköisen työnkuvan niin itselleni toiminimiyrittäjänä kuin myös isomman hyvinvointialan yrityksen johdossa. Saan tehdä monipuolista työtä, jossa olen edelleen kiinni “kentällä”, mutta myös suunnittelemassa isompia kokonaisuuksia.

Yrittäjyys voi siis olla stressaavaa, hankalaa ja kuormittavaa. Mutta se voi olla myös ihanaa, vapaata, luovaa, rentoa, joustavaa, innostavaa ja hauskaa! Yrittäjyys kasvattaa mua ammattilaisena, mutta myös ihmisenä. Se tarjoaa upeita onnistumisen elämyksiä, mahdollisuuden uuden innovointiin ja oman työnkuvan sekä -määrän muokkaamiseen omaan elämäntilanteeseen sopivaksi kokonaisuudeksi. Se on tuonut mun elämään upeita ihmisiä ja aivan ihania kohtaamisia - on ne ollut kertaluontoista tai pitkäksi, usean vuoden asiakas-, kollega- tai ystävyyssuhteiksi kasvaneita.

Vielä en ainakaan näkisi olevani työntekijä. Ehkä sekin päivä vielä koittaa, mutta just tällä hetkellä en vaihtaisi yrittäjyyttä mihinkään. Tänään yrittäjyys mahdollisti mun lopettavan työt jo puoleen päivään, pakkaamaan perheen autoon ja suuntaamaan mökille - terveisiä siis Lahden motarilta. Ihanaa yrittäjän päivää kaikille kanssa-yrittäjille alaan katsomatta!

<3 Leena